Kartanon historiaa

1400-luku

Sulkavaisenmäki, Sulkavaisesta Sulkava

Tiittalan kartano sijaitsee Sulkavan kirkonkylän liepeillä korkealla mäellä. Kartanon nykyhistoria ulottuu ns. vanhan ajan loppuun eli 1400-luvulle, jolloin tätä mäkeä nimitettiin Sulkavaisen mäeksi. Mäellä asusti tuolloin Sulkavaisia, ja tiettävästi koko Sulkavan pitäjän nimi pohjautuu tähän savolaiseen sukunimeen, joka tarkoittaa sulkamaista, suippoa tai tylppää.

Sulkavaisen suku hävisi Sulkavalta ennen 1500-luvun alkua, mutta Sulkavaisen nimi jäi vielä pitkäksi aikaa osaksi Tiittalan ympäristön nimistöä: Tiittalankosken yläpuolella oleva Myllylampi oli Sulkavaisen järvi, itse Tiittalankoski Sulkavan koski, Uitonvirta Sulkavan salmi, Alanteeksi leviävän lahden Sulkavan lahti, Alanteen nimi oli Sulkavan selkä ja nykyisen pappilan alueen Sulkavan niemi.

Monien teorioiden vastaisesti Sulkavan pitäjän nimi ei siis perustukaan kalan nimeen vaan nykyisen Tiittalan paikalla asustaneiden Sulkavaisten sukunimeen. Viimeiset merkit Sulkavaisista on löydetty 1600-luvun lopulta, kun käräjillä Sulkavaisen niminen mies sai sakot tupakan hallussapidosta!

1500-luku

Tiittaset viljelevät maata

Tiittalan paikannimen vei maakirjoihin 1500-luvulla Sulkavaisen mäellä asustanut Tiittasen maanviljelijäsuku. Tiettävästi Tiittalan nimi pohjautuu ruotsin kielen sanaan 'titta' (katsella) ja siitä johdettuun sanaan 'titplats' (näköalapaikka), koska mäki on selvästi muusta ympäristöstään korkeammalla. Mäeltä oli vielä 1900-luvun alkupuolelle saakka hyvät näkymät Alanteen selälle Saimaalle, Sulkavan kirkonkylälle, Tiittalan koskelle ja Myllylammelle. Nykyisellään täysikasvuinen puusto estää nämä näkymät kartanolta.

Toisen teorian mukaan nimi Tiitta perustuu latinan kieleen sanaan 'titus' joka tarkoittaa titaania, jättiläistä taikka ylevää. Kuten arvata saattaa, tämä tulkinta on tullut Tiittasen suvun omasta sukututkimuksesta. Mikäli näin on, Tiittaset ovat antaneet paikalle itäsuomalaisittain oman nimensä.

1600-luku

Suurtilasta ratsutilaksi

Tiittasen suku asusti mäkeä 1600-luvun lopulle saakka. Ruotsi eli tuolloin suurvalta-aikaa ja kävi raskaita sotia Saksassa, Puolassa, Liivinmaalla ja Tanskassa. Kruunun tarve kerätä ankaria veroja aiheutti toisaalta pienten tilojen ’verokonkursseja’ ja toisaalta suurempien tilojen varustamista sotaratsulla verojen maksamisen sijasta. Näin kävi myös Tiittalalle. Tilan koko kasvoi 1600-luvulla noin 10 veromarkan eli noin tuhannen hehtaarin kokoiseksi pientilojen verokonkurssien johdosta. Lopulta 1600-luvun lopulla tila päätyi ratsutilaksi, kun omistajaksi tuli ensin vääpeli Anders Skyring ja myöhemmin kersantti Daniel Nyberg, molemmat ratsumiehiä.

Pistolekorsin mahtisuvun kantaisä, Yrjänä Olavinpoika, aateloitiin vuonna 1645. Pistolekorsin vaakunaa säilytettiin Tiittalassa 1800-luvulla.

Olavinlinnan isäntien Kustaa Fincken ja Tuure Bielken mukaan Sulkavankoski (nyk. Tiittalankoski) olisi ollut sopiva kalastamon paikka, sillä siinä liikkui siian, lahnan ja lohen lisäksi myös ankerias. Herrat eivät kuitenkaan saaneet lupaa kalastamon perustamiseen Tukholmasta.

1700-luku

Kruunun virkamiesten aikaa

Tiittalan nykyisen päärakennuksen edeltäjän rakennutti käräjätuomari Carl Brochius. Hän oli tilan isäntänä vuosina 1695-99. Edellinen päärakennus oli yksikerroksinen ja sijaitsi suunnilleen nykyisen päärakennuksen paikalla. Vanhan päärakennuksen hirsistöä on edelleen nykyisen päärakennuksen alla.

Brochiuksen jälkeen omistajaksi palasi Nybergien suku, ja kersantti Daniel Nybergin poika henkikirjoittaja Daniel Nyberg oli pitkään tilan isäntänä 1700-luvulla. Daniel Nyberg avioitui Sulkavan kirkkoherra Anders Molanderin tyttären kanssa, ja kirkkoherra Molanderilla lieneekin ollut tärkeä asema Tiittalan pitämisessä Nyberg/Molanderien hallinnassa 1700-luvun alkupuolella ison vihan kaudella, kun venäläiset valloittivat Olavinlinnan ja Sulkavan. Molander oli taitava juonittelija ja pärjäsi myös venäläisten kanssa ison vihan aikaan.

Tiittala palasi käräjätuomareiden hallintaan vuonna 1768, kun isännäksi tuli varatuomari Petter Reinhold Fabritius. Fabritiukset joutuivat muuttamaan pois Sulkavalta 1781 mutta pitivät Tiittalan omistuksessaan vuoteen 1792 saakka, joilloin tilan isännäksi tuli Fabritiuksen vävy tuomari Anders Enwald.

Enwaldien suvun kantaisä, laamanni Anders Enwald, isännöi Tiittalan kartanoa 1700-luvun lopulla. Hän osti vuonna 1800 Vokkolan tilan Leppävirralta ja rakensi sinne mahtavan kartanon päärakennuksen 1820-luvulla. Vokkolan kartanon arvokas päärakennus purettiin 1960-luvulla.

1800-luku

Aateliset Tiittalan omistajiksi

Enwaldit muuttivat Leppävirralle Vokkolan kartanoon vuonna 1800, ja Tiittala myytiin leskirouva von Bornille. Ruotsin kruunu varusteli 1700-luvun lopulla raja-alueitaan sotaa varten, ja Sulkavallekin perustettiin sotilasvirkataloja. Von Bornit olivat Pommerista Ruotsiin 1700-luvulla muuttanut aatelinen sotilassuku, jonka yksi haara asettui Sulkavalle Tiittalaan. Leskirouva kuoli 1810, ja Tiittala myytiin toiselle aateliselle sotilassuvulle, Baijerista Sulkavan Hyypiölahteen muuttaneille Reihereille. Tilaa hallitsi ensin leskirouva Barbara Reiher (o.s. Grotenfelt) ja sittemmin hänen poikansa Carl-Johan Reiher, joka eläköityi Suomen sodasta majurina vuonna 1812.

Nykyinen päärakennus rakennetaan

Enwaldit muuttivat Leppävirralle Vokkolan kartanoon vuonna 1800, ja Tiittala myytiin leskirouva von Bornille. Ruotsin kruunu varusteli 1700-luvun lopulla raja-alueitaan sotaa varten, ja Sulkavallekin perustettiin sotilasvirkataloja. Von Bornit olivat Pommerista Ruotsiin 1700-luvulla muuttanut aatelinen sotilassuku, jonka yksi haara asettui Sulkavalle Tiittalaan. Leskirouva kuoli 1810, ja Tiittala myytiin toiselle aateliselle sotilassuvulle, Baijerista Sulkavan Hyypiölahteen muuttaneille Reihereille. Tilaa hallitsi ensin leskirouva Barbara Reiher (o.s. Grotenfelt) ja sittemmin hänen poikansa Carl-Johan Reiher, joka eläköityi Suomen sodasta majurina vuonna 1812.

Majuri Reiher oli eläkepäivinään toimelias maanviljelijä, joka kunnostautui myös kunnallispolitiikassa. Reiher oli yli 30 vuotta Sulkavan kirkkoväärtinä, ja osallistui mm. Sulkavan nykyisen kirkon rakentamiseen vuonna 1822. Kun käräjätuomari Brochiuksen 1695 rakennuttama edellinen päärakennus paloi vuonna 1835, majuri Reiherin kerrotaan haalineen koolle kirkon rakennuksessa olleet 270 miestä vetämään hirsiä Tiittalan uutta päärakennusta varten.

Tämän vuonna 1836 rakennetun päärakennuksen piirustukset on tehnyt tiettävästi C. L. Engel, ja rakennus on kahdessa kerroksessa, käsittää 14 huonetta ja on kokonaispinta-alaltaan lähes 600 neliömetriä. Päärakennus edustaa puhdaslinjaista etelä-savolaista empiretyyliä, joka hakee yhtymäkohtia Helsingin, Porvoon tai Loviisan empirekaupunginosiin. Päärakennuksen keskellä on lähes 100 neliömetrin juhlasali. Kartanorakennus ympäröivine pihapiireineen on tänä päivänä Museoviraston suojeluksessa valtakunnallisesti merkittävänä rakennuskohteena. Aateliset suvut von Born ja Reiher sekä näyttävä päärakennus ovat tuoneet Tiittalalle aidon kartanon leiman.

Tiittalasta tulee maanviljelyksen airue

Majuri Reiher kuoli vuonna 1846. Kun hänen poikansa kuoli naimattomana Ruotsin armeijan luutnanttina vuonna 1857, Tiittalan kartanon puolikas siirtyi Reiherin tyttären omistukseen. Hänen aviomiehensä lääninlääkäri Peter Lindfors lunasti tilan itselleen vuonna 1860, kun majuri Reiherin leskirouva kuoli. Lindforsien poika eläinlääkäri Carl-Filip Lindfors peri tilan ja isännöi sitä kuolemaansa 1904 saakka. Carl-Filip Lindfors oli innokas kasvi- ja eläintieteilijä. Hän kehitti Tiittalan maanviljelystä ja karjanhoitoa. Hän julkaisi myös kirjoituksen ’Sulkava sockens fåglar’ ja oli mm. Juvan tuomiokunnan edustajana valtiopäivillä talonpoikaissäädyssä vuonna 1888.

Tiittalan kartanoa isännöi 1800-luvun lopulla Carl Philip Lindfors. Hän oli aktiivinen luonnontieteilijä, maanviljelyksen edelläkävijä ja valtiopäivämies vuonna 1888, talonpoikaissäädyssä. Lindforsin merkittävä 450 täytetyn linnun kokoelma siirrettiin Savonlinnaan jäämistönä vuonna 1904.

1900-luku

Tiittala autioituu

Carl-Filip Lindfors kuoli vuonna 1904. Leskirouva Lindfors ei jaksanut pitää tilaa vaan myi sen liikemies Esaias Pärnäselle ja Antti Kurenniemelle vuonna 1908. Liikemiehet pitivät päärakennusta tyhjillään ja myivät tilan puustoa sahayhtiöille. Pärnänen ja Kurenniemi eivät kuitenkaan pystyneet maksamaan loppukauppahintaa leskirouva Lindforsille, vaan hän joutui lunastamaan tilan takaisin vuonna 1912. Hän kuitenkin löysi nopeasti ostajan Rantasalmelta, kun kauppias Hjalmar Bagge osti tilan itselleen. Tuolloin pinta-alaa oli yli 800 hehtaaria.

Bagget ryhtyvät rakentamaan Tiittalaa uuteen loistoonsa

Hjalmar Baggen poika Toivo Anders Bagge ja puolisonsa Hilja Maria (o.s. Pulkkinen) tulivat isännöimään tilaa vuonna 1915. Toivo ja Hilja Maria vaihtoivat nimensä Tiittalaksi 1920-luvulla. Tilalla jatkettiin Lindforsien edistyksellisiä maanviljely- ja karjanhoitoperinteitä. Päärakennukseen rakennettiin keskuslämmitysjärjestelmä 1930-luvulla. Toivon vanhin poika Ukko Leo Tiittala avioitui Eeva-Liisa Auvisen kanssa ja otti tilan ohjat haltuunsa vuonna 1946.

Tämän vuonna 1836 rakennetun päärakennuksen piirustukset on tehnyt tiettävästi C. L. Engel, ja rakennus on kahdessa kerroksessa, käsittää 14 huonetta ja on kokonaispinta-alaltaan lähes 600 neliömetriä. Päärakennus edustaa puhdaslinjaista etelä-savolaista empiretyyliä, joka hakee yhtymäkohtia Helsingin, Porvoon tai Loviisan empirekaupunginosiin. Päärakennuksen keskellä on lähes 100 neliömetrin juhlasali. Kartanorakennus ympäröivine pihapiireineen on tänä päivänä Museoviraston suojeluksessa valtakunnallisesti merkittävänä rakennuskohteena. Aateliset suvut von Born ja Reiher sekä näyttävä päärakennus ovat tuoneet Tiittalalle aidon kartanon leiman.

Tiittalan emäntä pitää ohjat käsissä

Eeva-Liisa Tiittalan haltuun tila siirtyi kokonaisuudessaan vuonna 1960, kun Ukko Leo kuoli. Tiittalan navettarakennus oli palanut vuonna 1959 ja uusi rakennettiin vuonna 1962. Ukko Leon ja Eeva-Liisan vanhin poika Risto Tiittala isännöi tilaa 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Toiseksi vanhin poika hammaslääkäri Erkki Tiittala osti tilan vuonna 1975.

Uudet omistajat

Erkki Tiittala myi tilan terveytensä huononnuttua vuoden 1997 lopulla tilan nykyisille omistajille diplomi-insinööri, oikeustieteen kandidaatti Timo Huttuselle ja hänen vaimolleen oikeustieteen kandidaatti Elina Lindellille. Tässä kaupassa kartanon pihapiirin ympärille jäi 20 hehtaaria maa-alueita.

2000-luku

Tiittala 2000-luvulla

Millaista on elämä 2000-luvun Tiittalan kartanolla? Kartano siirtyi uusille omistajille tyhjillään. Timo Huttunen ja Elina Lindell ovat kalustaneet huoneet ja käynnistäneet kartanossa tilausravintolatoiminnan vuonna 1999. Samaan aikaan Tiittalan kartanoa on kunnostettu vanhoja arvoja säilyttäen. Kartanon pehtorin tupa, aittarakennus, taloustilat, ruokasali, kirjasto, pihakuistit, hirsistö ja julkisivu on kunnostettu vuosien 1998-2003 aikana.

Kartanon pehtorin tuvan toinen pääty, aitan yläkerta ja kartanon yläkerta on kunnostettu vuosina 2004-2006 majoitustarpeita varten. Kartanon yläkerrassa on 5 huonetta, jotka on kunnostettu ja kalustettu kustavilais- ja jugend-tyylillä. Pehtorin tuvan päädyssä on aistikkaasti kalustettu kahden makuuhuoneen huoneisto.

Kartanon kalustus on tilattu kotimaisilta valmistajilta ja hankittu osin antiikkiliikkeistä. Kalustus ja koriste-esineet noudattelevat kustavilais- ja empiretyylejä. Kartanolla on esillä runsaasti maalaustaidetta. Kaiken kaikkiaan Tiittalan kartanossa henkii nykyisellään vanhan kartanoajan henki ja kiireetön tunnelma, josta laajeneva joukko kartanolla vierailevia asiakkaita pääsee nauttimaan.