Tiittaset viljelevät maata
Tiittalan paikannimen vei maakirjoihin 1500-luvulla Sulkavaisen mäellä asustanut Tiittasen maanviljelijäsuku. Tiettävästi Tiittalan nimi pohjautuu ruotsin kielen sanaan 'titta' (katsella) ja siitä johdettuun sanaan 'titplats' (näköalapaikka), koska mäki on selvästi muusta ympäristöstään korkeammalla. Mäeltä oli vielä 1900-luvun alkupuolelle saakka hyvät näkymät Alanteen selälle Saimaalle, Sulkavan kirkonkylälle, Tiittalan koskelle ja Myllylammelle. Nykyisellään täysikasvuinen puusto estää nämä näkymät kartanolta.
Toisen teorian mukaan nimi Tiitta perustuu latinan kieleen sanaan 'titus' joka tarkoittaa titaania, jättiläistä taikka ylevää. Kuten arvata saattaa, tämä tulkinta on tullut Tiittasen suvun omasta sukututkimuksesta. Mikäli näin on, Tiittaset ovat antaneet paikalle itäsuomalaisittain oman nimensä.
Tiittaset olivat aktiivisia Sulkavan pitäjän asioiden hoidossa. Allaolevassa kuvassa Lasse Tiittasen nimikirjoitus Iitlahden neljänneskunnan luottamusmiehenä.

Oikealla Jöns Tiittasen nimi notaarin lausunnossa 1600-luvulta.


